#efeeea

Aikuisena partioon

"Meidän lippukunnan seikkailijapojat ovat opettaneet hyvin partiotapoja ja joskus asiaan kuuluvasti koittaneet vähän jekuttaakin tällaista keltanokkaa!"

- Henri Backman, liittyi aikuisena partioon

Partioon voi liittyä minkä ikäisenä tahansa. Partio on paras harrastus ja partiojohtajana toimiminen antoisinta lasten ja nuorten kasvatuksen parissa tehtävää vapaaehtoistyötä. Partiolaisia on maailmassa 36 miljoonaa, lähes kaikissa maailman maissa.

Partio on poliittisesti sitoutumatonta ja kaikille avointa toimintaa. Se on seikkailuja ja elämyksiä, jotka kasvattavat luottamusta omiin kykyihin. Aikuinen on partiossa roolimalli, peruskallio, tietopankki, järjen ääni ja ihan tavallisen, tasapainoisen ihmisen esimerkki.

Mahdollisuuksia moneen makuun

Aikuisille on tarjolla paljon erilaisia vapaaehtoistyön mahdollisuuksia lippukunnissa ja piirijärjestössä. Partioharrastus taipuu eri elämäntilanteisiin - voit osallistua vain silloin tällöin tai hakeutua haastavampiin ja vastuullisempiin pesteihin. Lue lisää viikkotoiminnasta täältä.

Partiossa järjestetään aikuisille myös koulutusta niin ryhmän johtamiseen, nuorten kanssa toimimiseen kuin vaikkapa erä- tai ensiaputaitoihin liittyen. Ihan ensiksi koulutamme uuden aikuisen partion saloihin Tervetuloa partioon -kurssilla.

Partiossa tarvitaan aikuisia myös taustatueksi ja projektihommiin. Voit antaa osaamistasi lasten ja nuorten partioharrastuksen hyväksi: osaatko yhdistyshallinnon kiemuroita, kokata muonat koko leiripoppoolle tai oletko nikkarointimestari? Kaikilla on jotain osaamista, jota voi jakaa muille.

Partiossa voit toisaalta myös opetella itse uusia asioita ja kokeilla osaamistasi asioissa, joista olet aina haaveillut. Lue näiltä sivuilta lisää partiotoiminnasta ja ota yhteyttä lippukuntaan tai partiotoimisto [dot] tampere [at] partio [dot] fi (piirin toimistoon).

Voit myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi tällä lomakkeella - olemme sinuun yhteydessä!

Lue lisää:

Liitetiedostot: